Siirry suoraan sisältöön

Suomalaiset arvioivat S-Pankin jälleen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi

8.4.2024

Suomalaiset äänestivät S-Pankin Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi jo kahdennentoista kerran peräkkäin vuosittaisessa Sustainable Brand Index -tutkimuksessa. Myös S-ryhmä, S-market, ABC ja Sokos Hotellit arvioitiin kukin oman toimialansa vastuullisimmaksi brändiksi. 

Suomalaiset mielsivät S-Pankin jälleen Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi, nyt jo kahdennentoista kerran peräkkäin. S-ryhmä pärjäsi tutkimuksessa muutenkin hyvin, sillä S-ryhmä, S-market, ABC ja Sokos Hotellit arvioitiin omien toimialojensa vastuullisimmiksi brändeiksi. Sustainable Brand Index -selvitys on Euroopan suurin riippumaton vastuullisuuteen keskittyvä bränditutkimus, joka on toteutettu Suomessa vuosittain jo vuodesta 2013. 

"Asiakkaidemme näkemys toimintamme vastuullisuudesta on meille arvokas ja haluamme jatkossakin olla luottamuksen arvoisia. Meille on tärkeää, että oma toimintamme on vastuullista ja voimme mahdollistaa asiakkaillemme vastuullisten valintojen tekemisen. Pitkäjänteinen vastuullisuustyömme jatkuu edelleen”, kertoo S-Pankin toimitusjohtaja Riikka Laine-Tolonen.   

S-Pankki tarjoaa S-ryhmän asiakasomistajille maksuttomat päivittäiset pankkipalvelut, kilpailukykyisesti hinnoitellut lainat sekä mahdollisuuden aloittaa vastuullinen säästäminen ja sijoittaminen matalalla kynnyksellä. 

“Esimerkiksi Säästäjä-palvelumme tuo jokaisen ulottuville oman talouden hallinnan kannalta tärkeän säännöllisen säästämisen. On hienoa, että puolet palvelun käyttöönottaneista aloittaa säästämisen rahastoihin ensimmäistä kertaa”, kertoo S-Pankin toimitusjohtaja Riikka Laine-Tolonen. 

Kuluttajien mielikuvia yritysten vastuullisuudesta tarkasteleva Sustainable Brand Index perustuu kyselytutkimukseen, jossa suomalaiset kuluttajat arvioivat Suomen suurimpien tuotemerkkien vastuullisuusmielikuvaa. Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkinaosuuden, liikevaihdon ja brändin tunnettuuden perusteella. Yritykset eivät itse valitse kyselyyn osallistumista tai siitä pois jäämistä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään vastuullisuuteen liittyviä trendejä ja vastuullisen kuluttamisen ajureita. 

Suomessa selvitykseen on vastannut 12 000 kuluttajaa, jotka ovat arvioineet yhteensä 243 brändiä 27 toimialalta. 

Suomen vastuullisimmiksi valitut pankkibrändit 2023, Sustainable Brand Index –tutkimus 

  1. S-Pankki (24.*) 
  2. OP (45.) 
  3. Säästöpankki (93.) 
  4. POP Pankki (124.) 
  5. Nordea (125.) 
  6. Aktia (144.) 
  7. Ålandsbanken (165.) 
  8. Danske Bank (174.) 
  9. Handelsbanken (190.) 

* kokonaissijoitus 243 brändin kokonaisvertailussa 
 

Lue lisää vastuullisuudesta S-Pankissa
 
Lue lisää Sustainable Brand Index -tutkimuksesta ja sen toteutuksesta