Siirry suoraan sisältöön

Sijoitusasuntolaina on sijoitus tulevaisuuteen

Hyvin valittu sijoitusasunto on järkevä ja pitkäaikainen sijoituskohde. Parhaassa tapauksessa asunnon vuokratulot riittävät kattamaan lainanlyhennykset kokonaan ja asunnon arvonnoususta on mahdollista saada merkittävää lisätuottoa. Lisäksi sijoitusasunnon korkokulut ovat verovähennyskelpoisia.

Valitse sijoitusasunto huolella

Päätös asuntosijoittajaksi ryhtymisestä on pitkävaikutteinen ja vaatii sijoittajalta hieman pohjatyötä. Ennen sijoituspäätöstä on hyvä muodostaa realistinen käsitys vuokra-asuntomarkkinoista: millä alueella sijaitseville ja minkä kokoisille asunnoille on kysyntää? Kannattaa myös ottaa selvää eri alueiden vuokratuotoista, sillä niissä voi olla huomattavia eroja. Ennen lainahakemuksen jättämistä kannattaakin valmistella vaikkapa yksinkertainen tuottolaskelma sijoituspäätöksen tueksi. 

Laske sopiva lainamäärä

Laske asuntolainalaskurillamme tarpeisiisi sopiva laina, takaisinmaksun kuukausierä ja laina-ajan pituus.

Siirry lainalaskuriin

 

Osio otsikolla Pyydä lainatarjous

Pyydä lainatarjous

Parhaat sijoituskohteet myydään nopeasti. Huolellinen pohjatyö, hyvissä ajoin jätetty lainahakemus ja lainatarjous mahdollistavat nopean ostopäätöksen, kun sopiva sijoitusasunto löytyy. Pyydä lainatarjous helposti verkossa kaikkien pankkien pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Saatu lainatarjous ei vielä sido sinua mihinkään.

Sijoitusasuntolaina lyhyesti

  • Kilpailukykyinen hinta
  • Laina-aika jopa 25 vuotta
  • Mahdollisuus pitää lyhennysvapaata tarvittaessa
  • Pyydä asuntolainatarjous helposti verkossa kaikkien pankkien pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Saatu lainatarjous ei vielä sido sinua mihinkään.

Näin lainanhaku etenee

Pyydä ensin lainatarjous täyttämällä asuntolainahakemus. Hakemuksen täyttämisen yhteydessä voit varata ajan lainaneuvotteluun. Mikäli et varaa aikaa, olemme sinuun yhteydessä. 

Lue lisää asuntolainasta

Osio otsikolla Asuntorahasto

S-Pankki Asunto -rahasto, vaihtoehto sijoitusasunnolle.

S-Pankki Asunto -rahasto on tuottava ja helppo tapa ryhtyä asuntosijoittajaksi. Sijoitukset kohdistuvat kotimaisten kasvukeskusten vuokra-asuntoihin ja uudistuotantoon, ja rahasto tarjoaa näin ollen tasaista vuokratuloon perustuvaa tuottoa. 

Lue lisää S-Pankki Asunto -rahastosta

Usein kysyttyä

Osio otsikolla hinnoittelu

Asuntolainan hinnoittelu

S-Pankin asuntolainan kokonaiskorko muodostuu viitekorosta ja asiakaskohtaisesta marginaalista. Viitekorkona käytämme yleisimmin 12 kk Euriboria. Euribor-korkoja hallinnoi European Money Markets Institute (EMMI). Viitekoron muutos alentaa tai korottaa maksettavaa korkoa luottosopimuksessa sovitulla tavalla. Vaihtoehtoisesti voit valita kiinteän koron 5 tai 10 vuodeksi. Todellinen vuosikorko lasketaan lainatarjouksessa.

Asuntolainoja vertaillessa kannattaa tarkastella lainaratkaisua kokonaisuutena. Huomioi koron lisäksi kokonaiskustannukset koko laina-ajalta, saatavilla olevat lisäpalvelut sekä lainaehtojen joustavuus elämäntilanteen mahdollisesti muuttuessa.

Minkälainen kuukausierä sopii sinulle?

Lainan määrä Laina-aika 15 vuotta Laina-aika 20 vuotta Laina-aika 25 vuotta Laina-aika 30 vuotta
100 000 €  717 €/kk 582 €/kk 503 €/kk 452 €/kk
150 000 € 1 075 €/kk 872 €/kk 753 €/kk 676 €/kk
200 000 € 1 432 €/kk 1 162 €/kk 1 004 €/kk 900 €/kk
250 000 € 1 790 €/kk 1 452 €/kk 1 254 €/kk 1 125 €/kk
300 000 € 2 147 €/kk 1 742 €/kk 1 504 €/kk 1 350 €/kk

 

Esimerkkilaskelma

Kun lainamäärä on 150 000 euroa, laina-aika 15 vuotta ja laskennallinen asuntolainan 3,5 korko % (marginaali + 12 kk Euribor), on todellinen vuosikorko 3,70 %. Maksueriä yht. 180 kpl ja erän suuruus 1 072,32 euroa/kk, luotto kuluineen yht. 193 967,50 euroa. Laskelmassa luottokustannuksina on huomioitu lainan toimitusmaksu 500 euroa ja tilinhoitomaksu 2,50 euroa/lasku.

S-Pankin asuntolaina voidaan myöntää asunto-omaisuuden hankkimiseksi tai siihen kohdistuvan omistusoikeuden säilyttämiseksi. Asunto-omaisuudella tarkoitetaan asuinkiinteistöä, asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavia yhteisöosuuksia sekä asuinrakennusta, joka sijaitsee kiinteistöä koskevan käyttöoikeuden nojalla hallitulla alueella. Asiakkaan on annettava lainasopimuksen täyttämisen vakuudeksi esimerkiksi asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavat yhteisöosuudet, asuinkiinteistö, kiinteistöä koskeva käyttöoikeus tai mikä tahansa muu omaisuus.

Pankkilainan lisäksi asunnon ostajan maksettavaksi tulevat mahdollisesti myös yhtiövastikkeet sekä mahdollisesti yhtiölainan lyhennykset. Luottosopimuksen kesto on enintään 30 vuotta. Kuluttajalla on oikeus maksaa asunto-omaisuuteen liittyvä kuluttajaluotto taikka sen osa ennen eräpäivää. Jos kuluttaja maksaa luoton tai sen osan ennenaikaisesti, on jäljellä olevasta luotonantajan saatavasta vähennettävä se osa luottokustannuksista, joka kohdistuu käyttämättä jäävään luottoaikaan. Luotonantaja saa kuitenkin periä kokonaisuudessaan luottosopimuksessa yksilöidyt, kyseisen luoton perustamiseen sekä vakuusjärjestelyihin liittyvistä toimista aiheutuneet kulut. Jos kuluttaja maksaa asuntoluoton tai sen osan ennenaikaisesti takaisin, luotonantaja saa periä korvauksena korkotason alenemisesta johtuvan tappion, jos luottoa on myönnetty yli 20.000 euroa ja luoton korko on kiinteä tai viitekoron määräytymisjakso on vähintään kolme vuotta. Valuuttakurssien muutokset voivat vaikuttaa lainanottajan maksettavaksi tulevaan määrään. S-Pankki myöntää vain euromääräisiä luottoja.
Luoton myöntää S-Pankki Oyj, Fleminginkatu 34, 00500 Helsinki. 

S-Pankki on vastuullinen lainantarjoaja​

On tärkeää, että luoton- tai lainanlyhennyksien jälkeen rahaa jää myös muuhun elämiseen. S-Pankki on vastuullinen lainantarjoaja – haluamme olla luottoa myöntäessämme varmoja siitä, että asiakkaamme talous pysyy tasapainossa. ​

Lue lisää vastuullisesta luotonannosta