Haemme senior asiantuntijaa vakituiseen rooliin varallisuudenhoidon back office -tiimiin Helsinkiin.
Millainen rooli sinua odottaa?
- Tehtävässä toimitaan itsenäisesti ja oma-aloitteisesti asiantuntijana hyväksytyn toimintasuunnitelman puitteissa yhdessä asiantuntijatiimin kanssa ja raportoidaan Back Officen esihenkiölle.
- Sinulla on aktiivinen rooli tiimin ydintehtävissä kuten toimeksiantojen toteuttamisessa, selvitys- ja säilytystoiminnoissa, tilinhoitajarooliin sekä asiakasvarojen säilyttämiseen liittyvissä tehtävissä.
- Tunnistat kehitystarpeita ja tiimin toimintaa parantavia ratkaisuja, tuot niitä aktiivisesti esille sekä otat omistajuutta niiden edistämisestä.
- Voit toimia myös Product Owner -roolissa back office -tiimin vastuualueen tehtävissä ja kehityshankkeissa.
- Tehtävänkuvaasi kuuluu myös asiantuntijakollegoiden mentorointi ja tukeminen vaativimmissa tehtävissä ja selvityksissä.
Tehtävä sijaitsee Helsingissä Mikonkadun toimistollamme, mutta yhdistämme arjessamme joustavasti lähi- ja etätyöskentelyä Suomen rajojen sisäpuolella. Hybridimallimme mukaisesti työskentelemme noin 40 % toimistolla ja 60 % etänä kuitenkin työtehtävien ja tiimin tarpeiden mukaan.
Mitä toivomme sinulta?
Menestyäksesi tässä tehtävässä, odotamme sinulta seuraavia ominaisuuksia ja taitoja:
- Sinulle on kertynyt kokemusta varallisuudenhoitoliiketoiminnon ja/tai sijoitustoiminnan back office -tehtävistä sekä tunnet sijoitustuotteiden perusominaisuudet ja ymmärrät niihin liittyviä prosesseja.
- Toivomme sinulta otetta tiimin prosessien tehostamisessa, kehitystarpeiden tunnistamisessa ja asioiden esille tuomisessa sekä kykyä tunnistaa päivittäisen työn järkeistämisen kohdat.
- Kykenet itsenäiseen ja oma-aloitteiseen työskentelyyn sekä otat mielelläsi vastuuta, etkä pelkää kysyä neuvoa.
- Haluat kehittää itseäsi sekä tiimiäsi ja olet valmis tarttumaan uusiin haasteisiin avoimin mielin.
- Kommunikoit sujuvasti erilaisten sidosryhmien kanssa ja osaat perustella näkemyksesi.
- Sinulla on tehtävään soveltuva korkeakoulututkinto sekä hallitset sujuvasti suomen ja englannin kielen.
- Suoritettu APV1- ja APV2-tutkinto katsotaan eduksi.
Ison talon edut, pienen talon into
S-Pankki on jo kolmetoista kertaa valittu Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi (Sustainable Brand Index). Vastuullisuus tarkoittaa meille myös sitä, että pidämme hyvää huolta työntekijöistämme. Vaikka olemmekin osa isoa S-ryhmää, toimimme ketterästi ja meiltä löytyy pienen talon intoa tehdä ja kehittää. Pidämme työntekijöistämme hyvää huolta tarjoamalla kattavan työterveyshuollon, tukea liikunta- ja harrastusmahdollisuuksiin sekä liukuvan työajan jouston, jotka auttavat pitämään työn ja vapaa-ajan tasapainossa. Lisäksi henkilöstömme pääsee hyödyntämään S-ryhmän kattavia henkilöstöetuja yli 1900 toimipaikassa.
Kolme syytä, miksi valita S-Pankki
- Tutkitusti hyvä työilmapiiri: Työyhteisötutkimuksemme mukaan hyvä työilmapiiri on yksi parhaista asioista S-Pankissa vuodesta toiseen, vaikka työskentelemme tavoitteellisesti teemme sen rennolla fiiliksellä.
- Kehittymisen mahdollisuudet: Tarjoamme sinulle matalassa organisaatiossa aitoja vaikuttamisen paikkoja, jotka tukevat sekä ammatillista että henkilökohtaista kasvuasi. Tämän lisäksi tuemme ammatillista kehittymistäsi monin eri tavoin.
- Mielenkiintoinen työ: Saat meillä reilusti vastuuta ja mahdollisuuksia kehittää ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä palveluita. Työsi vaikuttaa suoraan yli kolmen miljoonan S-ryhmän asiakasomistajan taloudelliseen hyvinvointiin.
Näistä on hyvä aloittaa, mutta S-Pankki tarjoaa paljon muutakin tutustu meihin tarkemmin
Haluatko liittyä joukkoomme ja olla osa S-Pankin tarinaa?
Lisätietoja tehtävästä antaa tiimin esihenkilö Kaisa Risu perjantaina 11.4. klo 8.00–9.00 ja tiistaina 15.4. klo 15.00–16.00. Tavoitat Kaisan numerosta 0503560532.
Lähetä hakemuksesi 30.4. mennessä oheisella hakulomakkeella. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa. Jos tulet valituksi tehtävään, tarkistamme luottotietosi ja yritysyhteytesi sekä odotamme sinulta suostumusta turvallisuusselvityksen teettämiseen.