Siirtyvien rahastojen - Handelsbanken Varainhoito 25, Handelsbanken Varainhoito 50, Handelsbanken Varainhoito 75 ja Handelsbanken Suomalaiset Pienyhtiöt - hallinnoitavat varat ovat yhteensä noin 230 miljoonaa euroa.
”Kauppa tukee S-Pankin vahvaa kasvua Suomessa ja on jatkumoa Handelsbankenin kanssa viime vuonna toteutuneelle liiketoimintakaupalle, jossa meille siirtyivät Handelsbanken Suomen henkilöasiakas- sekä varainhoito- ja sijoituspalveluliiketoiminnot”, kertoo S-Pankki Rahastoyhtiö Oy:n toimitusjohtaja Teri Heilala.
”Haluamme mahdollistaa rahakkaamman huomisen kaikille asiakasomistajille sekä varmistaa S-Pankkiin siirtyneiden asiakkaiden hyvän asiakaskokemuksen”, Heilala jatkaa.
Rahastojen kauppasopimus allekirjoitettiin 30. joulukuuta 2024 ja tavoitteena on, että rahastot siirtyvät S-Pankin hallinnoitaviksi syyskuun loppuun mennessä.
Järjestelyn toteutuminen edellyttää vielä Ruotsin ja Suomen valvovien viranomaisten hyväksyntää.
”Suunnitelmanamme on kevään aikana valmistella varainhoitorahastojen osalta toimenpiteet, joilla ne voidaan yhdistää osaksi nykyisiä varainhoitorahastojamme”, Heilala sanoo.
Osana nyt tehtyä kauppaa Suomalaiset Pienyhtiöt -rahaston salkunhoitajat siirtyvät S-Pankkiin, mikä vahvistaa S-Pankin pohjoismaista osaamista varainhoidossa ja rahastoissa.
”Toivotamme Jyrki Nybergin sekä Carina Elmgrenin lämpimästi tervetulleiksi S-Pankkiin. On ilo saada heidät mukaan, ja olen varma, että sekä pitkäaikaiset kollegat että asiakkaat arvostavat heidän asiantuntemustaan ja panostaan”, Heilala kiittelee.
Median yhteydenotot
S-Pankin viestintä, viestinta@s-pankki.fi , +358 10 767 9300