S-Pankki Oyj
Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus
6.2.2025 klo 12.00
Elina Aartola-Mäkelä on nimitetty S-Pankin riskienhallinnasta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi
Elina Aartola-Mäkelä (DI) on nimitetty S-Pankin riskienhallinnasta vastaavaksi johtajaksi (CRO) ja konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässään 8.5.2025. Nimityksen edellytyksenä on, ettei Finanssivalvonnalla ole huomautettavaa nimitykseen.
Elina Aartola-Mäkelällä on pitkä ja monipuolinen kokemus finanssialan riskienhallinnan tehtävistä. Hän on toiminut viimeksi Nordea Pankissa konsernin luotto- ja malliriskien valvonnan tehtävissä ja tätä ennen Aktia Pankin riskienhallintajohtajana.
”S-Pankin kasvu ja strategia pohjaavat vahvalle riskienhallinnalle. Olen hyvin iloinen, että saamme joukkoomme ammattitaitoisen ja kokeneen johtajan. Toivotamme Elinan lämpimästi tervetulleeksi”, sanoo toimitusjohtaja Riikka Laine-Tolonen.
”S-Pankki on todella kiinnostavassa vaiheessa ja on hienoa päästä mukaan pankin kasvutarinaan. Lähden innolla kehittämään S-Pankin riskienhallintaa ja riskienhallintakulttuuria kohti yhteisiä tavoitteita osaavan tiimin kanssa”, sanoo Elina Aartola-Mäkelä.
S-Pankin nykyinen riskienhallinnan johtaja Petri Viertiö jättää tehtävänsä S-Pankin johtoryhmässä omasta aloitteestaan. Viertiö jää S-Pankin palveluksesta pois kesän 2025 aikana, johon asti hän tukee uutta riskienhallinnasta vastaavaa johtajaa katkeamattoman ja sujuvan siirron varmistamiseksi.
”Olen saanut pitkään tehdä mielenkiintoisia tehtäviä dynaamisella finanssialalla. Onnistuneen fuusioprojektin jälkeen on nyt hyvä aika hengähtää ja suuntautua jatkossa hallitus- ja neuvonantotehtäviin”, Viertiö toteaa.
”Kiitän Petriä lämpimästi hänen sitoutumisestaan ja merkittävästä työstään S-Pankin riskienhallinnassa kuuden vuoden ajan”, Laine-Tolonen kiittää.
Yhteyshenkilöt
- S-Pankin viestintä, +358 10 767 9300, viestinta@s-pankki.fi
Tietoja julkaisijasta S-Bank Plc
S-Pankki on kotimainen pankki ja osa S-ryhmää. Olemme olemassa siksi, että jokaisella olisi mahdollisuus vähän rahakkaampaan huomiseen. Meillä on yli kolme miljoonaa asiakasta ja tunnemme asiakkaidemme arjen. Tuomme siihen helppoutta ja hyötyä muun muassa helppokäyttöisten digitaalisten palveluidemme avulla. Täyden palvelun pankkina olemme tukena elämän pienissä ja suurissa käännekohdissa. s-pankki.fi