Siirry suoraan sisältöön

Työpaikkailmoitus: Viestintäpäällikkö (sijaisuus), Helsinki

15.10.2024

Tervetuloa töihin vähän erilaiseen pankkiin! 

 

Me S-Pankissa pyrimme siihen, että asiakas kokee aina saavansa vähän enemmän kuin osasi odottaakaan. Haluamme haastaa toimialan totuttuja käytäntöjä ja mahdollisuuksia vaikuttaa on valtavasti. Meillä saat reilusti vastuuta ja tilaisuuksia kehittää ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä palveluita noin kolmelle miljoonalle S-ryhmän asiakasomistajalle. Vaikka teemme vaativaa asiantuntijatyötä, emme silti turhia jäykistele. 


Haussa määräaikainen viestintäpäällikkö!

Etsimme timanttiseen viestintätiimiimme näkemyksellistä ja toimeen tarttuvaa viestintäpäällikköä määräaikaiseen tehtävään vuoden 2025 loppuun. Roolissasi vastaat liiketoimintaviestinnän ja vastuullisuusviestinnän suunnittelusta, kehittämisestä ja toteutuksesta sekä osallistut konsernitason viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen.

S-Pankki on kovassa kasvuvauhdissa ja tarinassaan uuden luvun äärellä. Marras-joulukuun vaihteessa toteutuva yrityskauppa Handelsbanken Suomen henkilöasiakas- sekä varainhoito- ja sijoituspalveluliiketoiminnoista tekee meistä Suomen neljänneksi suurimman henkilöasiakaspankin. Tämä tuo uusia tarpeita ja tavoitteita niin sisäiselle kuin ulkoiselle viestinnälle.

Roolissasi pääsetkin kehittämään uusia viestintäkonsepteja ja viestinnällisiä ratkaisuja. Tuotat liiketoiminnan asiantuntijoidemme kanssa houkuttelevia sisältöjä, jotka tukevat liiketoimintatavoitteitamme ja puhuttelevat monipuolisia kohderyhmiämme. Lisäksi osallistut mediapäivitykseen sekä poikkeama- ja kriisiviestintään.

Tässä roolissa pääset jättämään kädenjälkesi viestinnän kentälle yrityksessä, joka elää kasvun ja muutoksen aikaa. Vaikka kyseessä on määräaikainen rooli, pääset toimimaan keskeisellä paikalla ja tekemään viestintää, joka näkyy ja vaikuttaa. Tukenasi on osaava ja kokenut tiimi, joka auttaa sinua onnistumaan.

 

Mitä toivomme sinulta?

  • Vähintään 5 vuoden kokemusta vaativista viestinnän tehtävistä, erityisesti viestinnän tavoitteellista suunnittelukykyä sekä luovaa konseptointia
  • Kykyä yhdistää yrityksen strategiset ja liiketoiminnalliset tavoitteet sekä kohderyhmien odotukset ja tarpeet kiinnostaviksi viestintäkulmiksi ja sisällöiksi
  • Kokemusta tavoitteellisesta sisältösuunnittelusta sekä sisällöntuotannon johtamisesta
  • Ymmärrystä suomalaisesta mediakentästä
  • Erinomaisia projektinhallintataitoja
  • Loistavia tiimitaitoja ja positiivista asennetta – näet enemmän mahdollisuuksia kuin esteitä
  • Finanssialan tuntemus on eduksi, mutta ei välttämätöntä.
  • Hallitset sujuvasti suomen ja englannin kielen. Ruotsin kielen taito on eduksi. 

 

Ison talon edut, pienen talon into

 

S-Pankki on jo kaksitoista kertaa valittu Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi (Sustainable Brand Index). Vastuullisuus tarkoittaa meille myös sitä, että pidämme hyvää huolta työntekijöistämme. S-Pankin taustalla vaikuttava S-ryhmä tarjoaa ison talon ainutlaatuisia voimavaroja ja mahdollisuuksia. Vaikka olemmekin osa isoa S-ryhmää, toimimme ketterästi ja meiltä löytyy pienen talon intoa tehdä ja kehittää.

 

Haluamme, että työntekijöillämme pysyvät työ ja muu elämä tasapainossa, joten siksi teemme hybridityötä, jossa yhdistyvät etätyön ja toimistolla työskentelyn parhaat puolet. Lisäksi meillä on mahdollista hyödyntää liukuvaa työaikaa. Tuemme työntekijöidemme työhyvinvointia monin tavoin, kuten tarjoamalla kattavan työterveyshuollon, tukea liikuntaharrastuksiin ja tekemällä pienillä asioilla työpäivistä mukavampia. Lisäksi tarjoamme laajat työsuhde-edut, kuten henkilökuntahintaiset pankkipalvelut ja ostoedun S-ryhmän toimipaikoista. Kun työntekijät ovat onnellisia, yrityskin voi hyvin.

 
Lisätietoja tehtävästä antaa viestintäjohtaja Tiina Nurmi perjantaina 18.10. klo 12–13.30. Tavoitat Tiinan numerosta 040 745 1497.

 

Lue meistä lisää

 

Hae tehtävää oheisella hakulomakkeella mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 31.10.2024. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa ja lähetämme videohaastattelukysymykset sopiville hakijoille. Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valitulta tarkistamme luottotiedot ja yritysyhteydet.