Siirry suoraan sisältöön

Työpaikkailmoitus: Viestinnän asiantuntija, Helsinki

15.10.2024

Tervetuloa töihin vähän erilaiseen pankkiin! 

 

Me S-Pankissa pyrimme siihen, että asiakas kokee aina saavansa vähän enemmän kuin osasi odottaakaan. Haluamme haastaa toimialan totuttuja käytäntöjä ja mahdollisuuksia vaikuttaa on valtavasti. Meillä saat reilusti vastuuta ja tilaisuuksia kehittää ylivoimaisen helppoja ja hyödyllisiä palveluita noin kolmelle miljoonalle S-ryhmän asiakasomistajalle. Vaikka teemme vaativaa asiantuntijatyötä, emme silti turhia jäykistele. 

Haemme viestinnän asiantuntijaa osaksi kasvavaa tiimiämme!

Etsimme timanttiseen viestintätiimiimme aktiivista ja idearikasta viestinnän asiantuntijaa rakentamaan kanssamme vaikuttavaa viestintää ja S-Pankin mainetta. Roolissasi pääset työskentelemään monipuolisesti viestinnän eri osa-alueilla ja erityisesti tuottamaan houkuttelevia sisältöjä eri sidosryhmille.

 

Tehtävä on vakituinen ja sijaitsee Helsingissä Vallilan toimistollamme, mutta yhdistämme arjessamme joustavasti lähi- ja etätyöskentelyä Suomen rajojen sisäpuolella.

 

S-Pankki on kovassa kasvuvauhdissa ja tarinassaan uuden luvun äärellä. Marras-joulukuun vaihteessa toteutuva yrityskauppa Handelsbanken Suomen henkilöasiakas- sekä varainhoito- ja sijoituspalveluliiketoiminnoista tekee meistä Suomen neljänneksi suurimman henkilöasiakaspankin. Tämä tuo uusia tarpeita ja tavoitteita viestinnälle.

 

Viestinnän asiantuntijan tehtävässä sinulla onkin mahdollisuus kehittää ja toteuttaa uudenlaisia viestintäkonsepteja yhdessä osaavan tiimin kanssa. Pääset mukaan konsernitason ja liiketoimintojen viestintään sekä monipuolisesti erilaisiin projekteihin. Saat tilaisuuden kehittää osaamistasi tukenasi asiantunteva ja innostunut tiimi, joka auttaa sinua menestymään roolissasi.

 

Viestinnän asiantuntijana tehtäviisi kuuluu:

  • Kirjoitat selkeää ja vaikuttavaa tekstiä, kuten tiedotteita, uutisia ja artikkeleita.
  • Luot esitysmateriaaleja sekä kiinnostavaa sisältöä yrityksen verkkosivuille ja sosiaaliseen mediaan.
  • Tuet viestintäpäälliköitä erilaisten viestintäkonseptien kehittämisessä ja toteutuksessa (esimerkiksi webcastit ja videot).
  • Osallistut mediapäivystykseen.

Odotamme sinulta:

  • Vähintään kolmen vuoden kokemusta viestinnän tehtävistä.
  • Vahvaa sisällöntuotannon osaamista ja kykyä luoda houkuttelevia sisältöjä eri kanaviin.
  • "Can do" -asennetta ja rohkeutta tuoda esiin uusia ideoita.
  • Erinomaisia tiimityöskentelytaitoja.
  • Finanssialan tuntemus on eduksi, mutta ei pakollista.

 

Ison talon edut, pienen talon into


S-Pankki on jo kaksitoista kertaa valittu Suomen vastuullisimmaksi pankkibrändiksi (Sustainable Brand Index). Vastuullisuus tarkoittaa meille myös sitä, että pidämme hyvää huolta työntekijöistämme. S-Pankin taustalla vaikuttava S-ryhmä tarjoaa ison talon ainutlaatuisia voimavaroja ja mahdollisuuksia. Vaikka olemmekin osa isoa S-ryhmää, toimimme ketterästi ja meiltä löytyy pienen talon intoa tehdä ja kehittää.

 

Haluamme, että työntekijöillämme pysyvät työ ja muu elämä tasapainossa, joten siksi teemme hybridityötä, jossa yhdistyvät etätyön ja toimistolla työskentelyn parhaat puolet. Lisäksi meillä on mahdollista hyödyntää liukuvaa työaikaa. Tuemme työntekijöidemme työhyvinvointia monin tavoin, kuten tarjoamalla kattavan työterveyshuollon, tukea liikuntaharrastuksiin ja tekemällä pienillä asioilla työpäivistä mukavampia. Lisäksi tarjoamme laajat työsuhde-edut, kuten henkilökuntahintaiset pankkipalvelut ja ostoedun S-ryhmän toimipaikoista. Kun työntekijät ovat onnellisia, yrityskin voi hyvin.

 
Lisätietoja tehtävästä antaa viestintäjohtaja Tiina Nurmi perjantaina 18.10. klo 15–16. Tavoitat Tiinan numerosta 040 745 1497.

 

Lue meistä lisää


Hae tehtävää oheisella hakulomakkeella mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 31.10.2024. Käsittelemme hakemuksia jo hakuajan kuluessa ja lähetämme videohaastattelukysymykset sopiville hakijoille. Finanssialalla luottamus ja vastuullisuus ovat toimintamme perusta, minkä vuoksi tehtävään valitulta tarkistamme luottotiedot ja yritysyhteydet.