Siirry suoraan sisältöön

S-Pankki osallistuu energiansäästötalkoisiin Astetta alemmas -kampanjassa

10.10.2022

Osallistumalla kampanjaan S-Pankki tahtoo konkreettisten energiansäästötoimien lisäksi kannustaa kaikkia hoitamiensa rahastojen ja salkkujen vuokralaisia sekä kumppaneita mukaan energiankulutuksen laskemiseen astetta alemmas.

S-Pankki ottaa osaa Energiansäästöviikolla 10.10.2022 alkavaan Astetta alemmas -kampanjaan konkreettisilla toimenpiteillä energiatehokkuuden parantamiseksi. S-Pankki opastaa ja kannustaa hoitamiensa rahastojen ja salkkujen asunto- ja toimitilavuokralaisia fiksumpaan energiankäyttöön. S-Pankki on osallistunut Energiansäästöviikkoon jo useina aikaisempina vuosina.

Astetta alemmas on valtakunnallinen kampanja, jolla kannustetaan suomalaisia energiansäästötoimiin. Tavoitteena on saada kaikki suomalaiset tekemään konkreettisia ja nopeasti tehoavia energiansäästötekoja, rajoittamaan vuorokauden huippukulutustuntien aikaista sähkönkäyttöä sekä vähentämään energiankulutusta koko yhteiskunnassa.

"Ilmastonmuutos on yksi aikamme suurimmista haasteista ja sen vastaiseen kamppailuun tarvitaan meistä jokaista. Kuluva vuosi taloudellisine ja poliittisine myllerryksineen on entisestään korostanut energian säästämisen merkitystä. Haluamme olla mukana yhteisissä talkoissa ja kantaa kortemme kekoon fiksun ja tehokkaan energiankäytön puolesta”, S-Pankin kiinteistörahastoista vastaava johtaja Ville Yrjölä sanoo.

Energiantehokkuuden parantaminen on osa jatkuvaa toimintaa:

  • S-Pankki Toimitila Erikoissijoitusrahaston kohteiden vuokralaisia opastetaan energiansäästöön kaikkiin kiinteistöihin jaettavilla tiedotteella ja visuaalisella ohjeistuksella. Rahaston kohteisiin on tehty energiakatselmuksia, joiden pohjalta on toteutettu noin 80 käyttöteknistä toimenpidettä, joilla sähköä on säästynyt tänä vuonna jo 1 500 megawattituntia. Rahasto kartoittaa myös aurinkovoiman ja maalämmön käyttömahdollisuuksia kiinteistöissä sekä suorittaa BREEAM-sertifikaatin esiselvityksiä neljässä kohteessa.
  • S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahaston kohteiden asukkaita kannustetaan ja opastetaan energiansäästöön tiedotteilla.
  • S-Pankki Tontti Erikoissijoitusrahasto osallistuu uuden ja energiatehokkaan asuntokannan kasvuun rahoittamalla uusien asuntojen tontteja. Kun rakennusliikkeiden pääomat eivät sitoudu tontteihin, yhtiöt voivat rakentaa aiempaa energiatehokkaampia uusia rakennuksia.
  • Terrieri Kiinteistöt Ky -vaihtoehtorahaston sijoituskohteista Varuste.net-kiinteistö käyttää lämmitykseen jo nyt maalämpöä. Kohteista Hotel Axille sekä Varuste.netille on myönnetty LEED Gold -ympäristösertifikaatit.
  • S-Pankki Kiinteistöt Oy jatkaa hoitamiensa kiinteistöjen energiatehokkuuden parantamista. Näiden käyttöteknisten toimenpiteiden suunnittelussa ja toteutuksessa hyödynnetään EG EnerKey SaaS-alustan Ines-tekoälyä.

Myös S-ryhmä on mukana Astetta alemmas -kampanjassa. Ryhmässä on jo pitkään investoitu fiksuun energiankäyttöön ja omaan uusiutuvaan energiaan. Osana Astetta alemmas -kampanjaa S-ryhmässä alennetaan sisälämpötilaa yhdellä asteella yli tuhannessa toimipaikassa, pienennetään ilmanvaihdon ilmamääriä minimiin kulutushuippujen aikaan ja säädetään valaistuksia pienemmäksi.

S-Pankki on yksi Suomen merkittävimmistä kiinteistövarainhoitajista. S-Pankki Rahastoyhtiö Oy hallinnoi yhdeksää kiinteistösijoitusrahastoa, jotka sijoittavat varansa eri kiinteistöluokkiin, kuten asuntoihin, metsään, peltoihin, toimitiloihin ja tontteihin. Vuoden puolivälissä rahastot omistivat yhteensä yli 2 800 asuntoa, 37 toimitilakiinteistöä, 326 000 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa, yli 31 000 hehtaaria metsää ja peltoa sekä 190 asunto- ja toimitilatonttia. Lisäksi S-Pankki Kiinteistöt Oy tuottaa hallinnointi- sekä kiinteistöjohtamispalveluita viidelle yhteissijoitukselle sekä kahdelle kiinteistösijoitussalkulle. Yhteensä hallinnoitavaa kiinteistövarallisuutta on yli 2,2 miljardia euroa. Osuudenomistajia kiinteistörahastoilla on yli 32 000.

 

Lisätietoja:
Ville Yrjölä, johtaja, kiinteistörahastot, S-Pankki, puh. 040 350 3126, ville.yrjola@s-pankki.fi

 

Sijoita helposti kotimaisiin kiinteistöihin

Haluamme mahdollistaa rahakkaamman huomisen jokaiselle sijoituspääoman koosta riippumatta. S-Pankista löydät kuusi kiinteistörahastoa: S-Pankki Kiinteistövarainhoito Erikoissijoitusrahasto, S-Pankki Uudistava Maatalous Erikoissijoitusrahasto, S-Pankki Tontti Erikoissijoitusrahasto, S-Pankki Toimitila Erikoissijoitusrahasto, S-Pankki Asunto Erikoissijoitusrahasto ja S-Pankki Metsä Erikoissijoitusrahasto, joiden kautta voit sijoittaa helposti ja edullisesti kiinteistöihin pienemmälläkin summalla. Voit merkitä näitä rahastoja neljä kertaa vuodessa S-mobiilissa ja verkkopankissa, minimisijoitus on 200 euroa.

Osta rahastoja

 

S-Pankki Kiinteistövarainhoito-, S-Pankki Uudistava Maatalous-, S-Pankki Metsä-, S-Pankki Asunto-, S-Pankki Toimitila- ja S-Pankki Tontti -rahastoja hallinnoi S-Pankki Rahastoyhtiö Oy.

Tämä on mainos. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Tuotossa ei ole huomioitu mahdollisia tuotonmaksuja. Alle vuoden toimineiden rahastojen osuussarjojen osalta tuotto esitetään annualisoimattomana.

Huomioithan, että sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Sijoitusten arvo ja niistä saatava tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja ei välttämättä saa takaisin alkuperäistä sijoitustaan. Tutustu ennen sijoituspäätösten tekemistä rahaston rahastoesitteeseen ja sijoittajan avaintietoihin. Rahastoesitteet ovat saatavilla s-pankki.fi/sijoittaminen