Siirry suoraan sisältöön

Mökkikysely paljastaa: Suomalaiset säntäsivät mökeille – talviasuminen kiinnostaa yhä useampaa

23.4.2021

Yli neljäsosa mökkeilevistä suomalaisista on viettänyt kuluneen vuoden aikana mökillä aikaa aiempaa enemmän. Mökkireissut korvasivat muuta matkustelua. Korona-aika on lisännyt mökin vaatimustasoa ja lähes joka viides mökistä haaveileva on valmis maksamaan mökistä jopa 150 000 euroa. Tulokset selviävät S-Pankin Suuresta Mökkikyselystä.

Viime keväänä alkanut mökkikuume ja koronan muut vaikutukset näkyvät selvästi S-Pankin Kantarilla teettämän Suuren Mökkikyselyn (PDF) tuloksissa. Yli neljäsosa vastaajista, joilla on mökki käytössään, sanoo viettäneensä mökillä aikaa aiempia vuosia enemmän. Yhtä moni aikoo myös tulevan vuoden aikana mökkeillä aiempaa enemmän.

Useimmiten syyksi lisääntyneelle mökkeilylle mainittiin kaipuu luonnon keskelle. Kolmannes vastaajista on korvannut mökkireissuilla kotimaan ja ulkomaan matkoja. Etätyöt mainitsi syyksi seitsemän prosenttia. Alle 30-vuotiaista viidennes on viettänyt aikaa mökillä ollakseen lähempänä sukua tai perhettä. Karanteeni nousi esiin erityisesti yli 60-vuotiaiden vastauksissa, joista 13 prosenttia vietti sitä mökillä.

”Korona lisäsi suomalaisten kiinnostusta mökkeilyyn ja aiheutti ryntäyksen mökkikaupoille useamman hiljaisemman vuoden jälkeen. Viimeisen vuoden aikana S-Pankin mökkilainakanta on kasvanut kolmanneksella ja kasvu jatkuu edelleen”, kertoo kehityspäällikkö Päivi Huttunen S-Pankista.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton asuntomarkkinakatsauksen mukaan mökkikauppojen määrä kasvoi tammi–maaliskuussa 52 prosenttia vuoden 2020 vastaavaan ajankohtaan.

Nuoret haluavat mökille paljuilemaan

Vaatimukset mökin varustelutasosta ovat nousseet selvästi verrattuna vuoteen 2019, jolloin S-Pankki toteutti mökkikyselyn ensimmäisen kerran. Sauna, jääkaappi ja sähköt olivat tärkeimmät mukavuudet molempina vuosina.

”Kyselyn mukaan erityisen paljon ovat lisääntyneet toiveet talviasuttavuudesta, kiinteästä nettiyhteydestä ja juoksevasta vedestä. Tämä kertoo siitä, että arki etätöineen on siirtymässä mökille. Monet ”mökit” ovatkin nykyisin täysin varusteltuja kakkosasuntoja”, Huttunen sanoo.

Eri ikäryhmien toiveet mökin mukavuuksista ovat muuten varsin yhteneväisiä, mutta yksi asia erottaa sukupolvet toisistaan. Kolmannes alle 30-vuotiaista pitää paljua tärkeänä, kun yli 70-vuotiaista näin ajattelee vain kuusi prosenttia.

Lisääntyneet toiveet mökin varustelusta näkyvät myös mökkibudjeteissa. Suurin osa mökin ostoa suunnittelevista on valmis maksamaan mökistä 40 000–150 000 euroa. Vuoteen 2019 verrattuna useampi olisi valmis sijoittamaan mökkiin yli 80 000 euroa.

”Kiinnostavaa on, että jopa lähes viidennes mökistä haaveilevista olisi valmis maksamaan siitä yli 150 000 euroa. Se on jo omistusasunnon hinta”, Huttunen sanoo.

Mökin ostamista pohtiessa kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä pankkiin lainan hakemista ja omalle kukkarolle sopivan lainasumman haarukointia varten, Päivi Huttunen muistuttaa.

”Ostohinnan ja mahdollisten remonttikulujen lisäksi mökinomistajan on tärkeä varautua myös erilaisiin ylläpitokuluihin. Tiemaksuista, kiinteistöverosta, sähköstä, jätemaksusta ja muista säännöllisistä kuluista voi kertyä vuodessa pitkä penni lainanlyhennysten päälle”, hän vinkkaa.

Tutkimuksen toteutti S-Pankin toimeksiannosta Kantar. Tutkimusaineisto kerättiin Kantarin internet-paneelissa 26.2.–3.3.2021. Tutkimukseen vastasi 1 007 yli 15-vuotiasta suomalaista. Vastaajajoukko edustaa 15–79-vuotiasta väestöä. Virhemarginaali korkeintaan 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa koko vastaajajoukossa.

Lisätietoja:
Päivi Huttunen, kehityspäällikkö, S-Pankki, p. 045 152 0766, paivi.huttunen@s-pankki.fi
S-Pankin viestintä, p. 050 573 5855, viestinta@s-pankki.fi

S-Pankin Suuri Mökkikysely (PDF)

Tarvitsetko lainaa oman mökin hankintaan tai remontointiin? Tutustu S-Pankin mökkilainaan