S-Pankin asiakkaat voivat nyt kirjautua verkkopankkitunnuksia vaativiin palveluihin sekä vahvistaa maksuja joko sormenjäljellä tai itse valitsemallaan tunnusluvulla. Tunnistaminen tapahtuu S-Pankin ja S-ryhmän yhteisellä S-mobiili-sovelluksella, joten erillistä tunnistamisen sovellusta ei tarvita. Tunnistaminen on saatavilla Android- ja iPhone-puhelimiin.
”Laskujen maksaminen, eri palveluihin kirjautuminen ja ostosten tekeminen verkossa helpottuu, kun ei tarvitse enää etsiskellä tunnuslukutaulukkoa tai huolehtia tunnuslukujen loppumisesta. S-mobiililla tunnistautuminen on myös turvallista”, kertoo S-Pankin digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja Juha Raumolin.
S-Pankin asiakkaat kirjautuvat eri asiointipalveluihin miljoonia kertoja kuukaudessa.
”Tulevaisuudessa tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme lisää arkea helpottavia tunnistustapoja. Esimerkiksi kasvojen tunnistus on nyt jo maailmalla käytössä”, visioi Raumolin.
Mobiili tunnistaminen tekee myös juuri lanseeratun Siirto-palvelun käytöstä entistä kätevämpää, kun maksujen vahvistaminen onnistuu kätevästi sormenjäljellä tai tunnusluvulla. Siirrossa raha siirtyy reaaliaikaisesti pelkällä puhelinnumerolla. Ensimmäinen pankkien välinen siirto tehtiin S-Pankin ja Nordean välillä 20.3.
Tunnuslukutaulukko säilyy vaihtoehtona S-mobiilin tunnistamiselle.
Katso video: Näin otat käyttöön tunnistamisen S-mobiililla
Lisätietoja:
Juha Raumolin, digitaalisesta kehityksestä vastaava johtaja, S-Pankki, p. 050 500 4525, juha.raumolin@s-pankki.fi