Siirry suoraan sisältöön
S-mobiilin pankkipalvelut, verkkopankki sekä tunnistautuminen S-mobiililla tai tunnuslukutaulukolla ovat poissa käytöstä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 12.1. kello 0.05–8.00. Pahoittelemme katkosta palveluiden käytössä.
Lue lisää

Poissulkeminen

Poissulkeminen on yksi S-Pankin noudattamista vastuullisen sijoittamisen strategioista. Mikäli tunnistamme vakavia ongelmia sijoituskohteissamme, kuten kansainvälisten normien rikkomuksia, pyrimme vaikuttamaan sijoituskohteen toimintaan tai suljemme sen pois sijoituksistamme.

Ensisijaisesti pyrimme kuitenkin vaikuttamaan yritysten vastuullisen suorituskyvyn parantamiseen ja arveluttavasta toiminnasta seuraavien vaikutusten poistamiseen. Mikäli emme koe, että saamme vaikuttamisella toivottuja tuloksia aikaan, poissuljemme yhtiön. Näillä kriteerillä pyrimme pienentämään haitallisia kestävyysvaikutuksia sijoitustoiminnassamme.

Osio otsikolla Toimialat

Toimialat

 

Poissuljemme tarkoin määriteltyjen toimialojen yrityksiä tekemistämme suorista sijoituksista. Poissulkeminen koskee suoria sijoituksia yhtiöihin, jotka täyttävät alla mainitut kriteerit. Lisäksi se koskee näihin yrityksiin liittyviä johdannaissopimuksia, pois lukien indeksi- ja toimialajohdannaiset.

  • Kansainvälisillä sopimuksilla kiellettyjen aseiden valmistajat. Tähän kategoriaan luetaan kuuluviksi ydinaseet, biologiset ja kemialliset aseet sekä rypäleammukset ja henkilömiinat.
  • Tupakan ja viihdekäyttöön tarkoitetun kannabiksen valmistajat.
  • Kaivos- ja sähköntuotantoyhtiöt, joiden liiketoiminta perustuu voimakkaasti hiileen. Poissuljemme kaivosyhtiöt, joiden liikevaihdosta yli 10 prosenttia tulee energian tuottamiseen käytetystä hiilestä. Sähköyhtiöistä poissuljemme yhtiön, mikäli sen liikevaihdosta yli 10 prosenttia tulee hiilellä tuotetusta energiasta.
  • Kansainvälisiä normeja rikkovat yhtiöt, joihin emme katso voivamme vaikuttaa menestyksekkäästi.
  • Yhtiöt, joiden liikevaihdosta yli 5 % tulee arktisen alueen öljyn- tai kaasuntuotannosta.
Osio otsikolla Kaivos- ja sähköntuotantoyhtiöt

Kaivos- ja sähköntuotantoyhtiöt

 

Oman analyysimme perusteella olemme poissulkeneet alla lueteltuja kaivos- ja sähköntuotantoyhtiötä, sillä niiden liiketoiminta perustuu voimakkaasti hiileen.

  • Aboitiz Equity Ventures Inc.
  • Aboitiz Power Corp.
  • ACEN Corporation
  • Adani Energy Solutions Limited
  • Adani Power Limited
  • AES Andes S.A.
  • African Rainbow Minerals Limited
  • AGL Energy Limited
  • Agritrade Resources Limited
  • Albioma SAS
  • Alfa Energi Investama Tbk PT
  • Allete, Inc.
  • Alliant Energy Corporation
  • Ameren Corporation*
  • American Electric Power Company, Inc.*
  • Arch Resources, Inc.
  • Banpu Minerals Singapore Pte L
  • Banpu Power Public Company Limited
  • Banpu Public Company Limited
  • Black Hills Corporation*
  • Brickworks Ltd
  • Bukit Asam Tbk PT
  • Can2 Termik AS
  • Capital Power Corporation
  • CESC Ltd
  • China Coal Energy Company Limited
  • China Longyuan Power Group Corporation Limited*
  • China Power International Development Limited
  • China Resources Power Holdings Company Limited
  • China Shenhua Energy Company Limited
  • Chubu Electric Power Company, Incorporated
  • CLP Holdings Limited
  • Coal India Ltd
  • Consol Energy Inc.
  • Contourglobal Limited
  • Datang International Power Generation Co., Ltd.
  • Datang Intl Power Gen Co-H
  • DMCI Holdings Inc.
  • DTE Energy Company
  • Duke Energy Corporation
  • Electric Power Development Co., Ltd.
  • Electricity Generating Public Company Limited
  • Emera Incorporated*
  • Enea Spolka Akcyjna
  • Enel Rossiya Pao
  • Engie Energia Chile S.A.
  • Evergy, Inc.
  • Exxaro Resources Limited
  • GD Power Development Co., Ltd.
  • GMR Power and Urban Infra Limited*
  •  
  • Guanghui Energy Co., Ltd.
  • Gujarat Mineral Development Corporation Limited
  • Hk Electric Investments Limited
  • Hk Electric Investments -SS
  • Hokkaido Electric Power Co., Inc.
  • Hokuriku Electric Power Company
  • Huadian Power International Corporation Limited
  • Huaneng Power International, Inc.
  • Huaneng Power Intl Inc-H
  • Hubei Energy Group Co., Ltd.
  • Idacorp, Inc.
  • Inner Mongolia Dian Tou Energy Corporation Limited
  • Inner Mongolia Mengdian Huaneng Thermal Power Corporation Limited
  • Inner Mongolia Yitai Coal Co., Ltd
  • Itochu Enex Co., Ltd.*
  • Izdemir Enerji Elektrik Uretim AS
  • Jaiprakash Power Ventures Limited
  • Jardine Cycle & Carriage Ltd
  • Jardine Matheson Holdings Limited*
  • Jizhong Energy Resources Co., Ltd.
  • JSW Energy Limited
  • Kinetic Development Group Ltd
  • Korea Electric Power Corporation
  • Kyushu Electric Power Company, Incorporated
  • Lubelski Wegiel Bogdanka SA
  • Malakoff Corporation Berhad
  • Manila Electirc Co.*
  • MGE Energy, Inc.
  • Nacco Industries, INC.
  • Nava Limited
  • New Hope Corporation Limited
  • NLC India Limited
  • Northwestern Energy Group Inc.
  • NTPC Limited
  • OCI Holdings Company Ltd.*
  • Odas Elektrik Uretim Sanayi Ticaret Anonim Sirketi
  • OGK-2 Pao
  • Origin Energy Limited*
  • Otter Tail Corporation*
  • Peabody Energy Corporation
  • PGE Polska Grupa Energetyczna Spolka Akcyjna
  • Pingdingshan Tianan Coal Mining Co., Ltd
  • Pinnacle West Capital Corporation
  • PPL Corporation
  • PT Alamtri Resources Indonesia Tbk
  • PT Astra International Tbk
  • PT Astrindo Nusantara Infrastruktur Tbk
  • PT Bumi Resources Tbk
  • PT Delta Dunia Makmur Tbk
  • PT Harum Energy Tbk
  • Pt Indika Energy Tbk
  • PT Indo Tambangraya Megah Tbk
  • PT Petrindo Jaya Kreasi Tbk
  • Pt United Tractors Tbk
  • Ratch Group Public Company Limited*
  • Rattanindia Power Limited
  • Reliance Power Limited
  • RWE Aktiengesellschaft
  • SDIC Power Holdings Co., Ltd.
  • Semirara Mining And Power Corporation
  • SGC Energy Co.,Ltd
  • Shaanxi Coal Industry Company Limited
  • Shan XI Hua Yang Group New Energy Co., Ltd
  • Shanghai Electric Power Company Limited
  • Shanxi Coal International Energy Group Co., Ltd.
  • Shanxi Coking Coal Energy Group Co., Ltd.
  • Shanxi Lu'An Environmental Energy Dev. Co., Ltd
  • Shenergy Company Limited
  • Shenzhen Energy Group Co., Ltd.
  • Shikoku Electric Power Company, Incorporated
  • Siam City Cement Public Company Limited
  • Sumiseki Holdings,Inc.
  • Talen Energy Corp.*
  • Tauron Polska Energia Spolka Akcyjna*
  • TBEA CO., Ltd.
  • TCC Group Holdings Co., Ltd.
  • Tenaga Nasional Berhad
  • The AES Corporation
  • The Chugoku Electric Power Company, Incorporated
  • The HUB Power Company Limited
  • The Okinawa Electric Power Company, Incorporated
  • The Southern Company
  • The Tata Power Company Limited
  • Thungela Resources Ltd
  • Tohoku Electric Power Company, Incorporated
  • Tokyo Electric Power Company Holdings, Incorporated
  • TPI Polene Power Public Company Limited
  • TPI Polene Public Company Limited*
  • Transalta Corporation
  • Vistra Corp.*
  • Washington H. Soul Pattinson And Company Limited
  • WEC Energy Group, Inc.*
  • Whitehaven Coal Limited
  • Wintime Energy Group Co., Ltd
  • Xcel Energy Inc.
  • Yancoal Australia Ltd
  • Yankuang Energy Group Company Limited
  • Zhejiang Zheneng Electric Power CO., LTD

*Mahdolliset omistukset myydään pois 31.1.2025 mennessä.

Osio otsikolla Kansainvälisiä normeja rikkovat yhtiöt

Kansainvälisiä normeja rikkovat yhtiöt

 

Seuraaviin yhtiöihin emme sijoita siksi, että yhtiöiden tavassa noudattaa kansainvälisiä normeja, kuten YK:n Global Compactia, on ilmennyt vakavia ongelmia.

  • Barrick Gold Corp
  • China National Petroleum Corp
  • Corecivic, Inc.
  • GCL Technology Holdings Limited
  • GMK Noril'skiy Nikel' Pao
  • Hoshine Silicon Industry Co., Ltd.
  • Jointown Pharmaceutical Group Co., Ltd.
  • Lens Technology Co.,Ltd.
  • OFILM Group Co. Ltd
  • PetroChina Company Limited
  • TBEA CO., Ltd.
  • The Geo Group, Inc.
  • Tokyo Electric Power Company Holdings, Incorporated
  • Trina Solar Co., Ltd
  • Universal Health Services, Inc.
  • Vale S.A.
  • Youngor Group Co., Ltd
  • Zijin Mining Group Co Ltd-H
  • Zijin Mining Group Company Limited
Osio otsikolla Lue lisää

Lue lisää poissulkemisesta

 

Voit tutustua tarkemmin poissulkemiseen S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoiminnan vastuullisen sijoittamisen periaatteissa. Periaatteissa kuvataan, miksi ja miten toteutamme vastuullista sijoittamista jokapäiväisessä toiminnassa.

S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoiminnan vastuullisen sijoittamisen periaatteet (PDF 78 kt)