Trumpin tullit hämmentävät, mutta shokeista palaudutaan aina
Presidentti Trumpin ilmoitus tuontitulleista on herättänyt markkinoilla viime päivinä ymmärrettävästi huolta ja hämmennystä. Vaikka tulleja osattiin odottaa, niiden realisoituminen näin suuressa mittakaavassa yllätti. Osakkeet ovat painuneet Trumpin ilmoituksen ja Kiinan vastatullien myötä tuntuvaan laskuun.
Mihin tulleilla pyritään?
Suurimmat tullit Trumpin hallinto asettaa lukuisille Aasian maille, mutta myös EU-maiden tavaravienti kohtaa tuntuvia tullikorotuksia. Tulleilla pyritään vähentämään Yhdysvaltojen ulkomaankaupan alijäämää rankaisemalla niitä maita, jotka vievät Yhdysvaltoihin paljon tavaraa, mutta tuovat sieltä vähemmän. Heikompaa dollaria Trump toivoo puolestaan siksi, että se tekisi yhdysvaltalaisista tuotteista halvempia ja piristäisi niiden vientiä. Pyrkimyksenä on myös kannustaa globalisaation myötä ulkomaille siirtynyttä tuotantoa palaamaan takaisin Yhdysvaltoihin.
Painostuskeino kohti parempia diilejä
On kuitenkin mahdollista, että ilmoitetut tullit ovat ensisijaisesti painostuskeino. Trumpin hallinto voi hakea tulleilla etulyöntiasemaa tuleviin neuvotteluihin, joissa kauppakumppanimaita yritetään – mahdollisesti yksi kerrallaan – taivutella kohti Yhdysvaltoja suosivia diilejä. Tässä tapauksessa Trump saattaakin joustaa tulleista, jos saa vastineeksi muita myönnytyksiä. Tilanne on vielä hyvin epäselvä, mutta alkanee hahmottua lähiviikkoina.
On vaikea kuvitella, että vapaakaupan kiistattomat hyödyt unohdettaisiin silmänräpäyksessä ja siirryttäisiin maailmanlaajuisesti protektionistiseen eli ulkomaankauppaa rajoittavaan ympäristöön. Tämä ei ole eduksi Yhdysvalloillekaan. Sen kannattaa tuoda esimerkiksi teollista tuotantoa halvemman kustannustason maista kuin alkaa itse tuottaa samoja tuotteita kalliimmalla.
Jäitä hattuun – shokeista palaudutaan aina
Vahvasta alkureaktiosta huolimatta markkinatilanne ei mielestämme aiheuta syytä paniikkiin. Olemme itse reagoineet riskeihin jo ennen tulli-ilmoitusta laskemalla osakepainoa asteittain. Pienikin liennytys keskustelussa voisi käynnistää markkinoilla nopean palautumisen. Toisaalta osoitus tullien sitkeydestä ja mahdollinen taantumaskenaario voisivat luoda lisää laskupainetta. Siksi seuraamme tilannetta tiiviisti ja olemme valmiita muuttamaan näkemystämme heti, kun siihen on aihetta.
Suuressa kuvassa pysymme kuitenkin täysin luottavaisina sen suhteen, että markkinashokeista palaudutaan aina. Tuoreena muistutuksena, koronakevät 2020 pysäytti maailman ja riskisijoitukset syöksyivät, mutta pörssivuodesta tuli lopulta tuottoisa.
Piensijoittajan on hyvä säilyttää rauhallisuus turbulenssin keskellä. Markkinoiden laskun pituutta on etukäteen mahdotonta ennustaa, mutta voimakkaat useamman päivän mittaiset korjausliikkeet ovat usein olleet osa markkinoiden normaalia liikehdintää. Tällaisina aikoina sijoittajan on hyvä arvioida markkinatilanne ja pohtia, kuinka omistuksiaan voisi hallita omien tavoitteidensa ja strategiansa mukaisesti.