Pitäisikö jättää sijoittamatta vai yrittää vaikuttaa?
Moni sijoittaja pohtii, tulisiko vastuullisuusnäkökulmasta heikoimpiin sijoituskohteisiin aina jättää sijoittamatta vai voiko omistaminen olla vastuullista.
Vastuullinen sijoittaminen muodostuu eri strategioista, joista vanhin ja tunnetuin on poissulkeminen. Yksinkertaisuudessaan poissulkeminen tarkoittaa sitä, että jätetään sijoittamatta tiettyjä tuotteita valmistaviin yrityksiin, maihin tai toimialoihin. Poissulkeminen on peräisin eettisestä sijoittamisesta ja se on pitkään ollut yleisin vastuullisen sijoittamisen strategia. Yhä edelleen se on suosittu strategia, mutta sen rinnalle on noussut myös monia muita strategioita. Yksi näistä on omistajavaikuttaminen, jota monet sijoittajat käyttävätkin pelkän poissulkemisen sijaan. Tänä päivänä vastuullinen sijoittaja ei ainoastaan poissulje vastuullisuusnäkökulmasta heikommin suoriutuvia sijoituskohteita vaan pyrkii myös aktiivisella omistajuudella parantamaan näiden yhtiöiden toimintatapoja.
Vaikuttamisen keinoja on useita, ja yksi niistä on yhtiökokouksissa äänestäminen. Jokaisella osakkeenomistajalla on oikeus osallistua ja vaikuttaa yhtiökokouksessa ja yhtiökokous onkin osakeyhtiön ylin päättävä elin. Keväällä 2021 vaikuttamisen merkitys korostui erityisesti öljyjättien yhtiökokouksissa. Aktivistisijoittaja Engine No. 1 järjesti kampanjan Reenergize Exxon ja ehdotti neljää ehdokasta uusiksi jäseniksi Exxon Mobilin hallitukseen. Engine No. 1 katsoi, ettei Exxon ole ottanut ilmastonmuutoksen aiheuttamia riskejä riittävissä määrin huomioon. Engine No. 1 ehdottamilla ehdokkailla on tarvittavaa osaamista yhtiön suunnan muuttamiseksi. Yksi ehdokkaista oli suomalainen Kaisa Hietala, joka johti aiemmin öljy-yhtiö Nesteen biopolttoaineliiketoimintaa. Vaikka Exxonin johto ei tukenut kampanjaa ja suositteli osakkeidensa omistajia äänestämään yhtiön johdon tukemia ehdokkaita, äänestivät osakkeenomistajat kuitenkin kolme heistä, mukaan lukien Kaisa Hietalan, Exxonin hallitukseen.
Myös Chevronin yhtiökokouksessa enemmistö kannatti ehdotusta, jonka mukaan Chevronin tulisi vähentää myytyjen tuotteiden loppukäytöstä sekä tavaroiden ja palveluiden hankinnasta syntyneitä päästöjä. Chevronin johto suositteli osakkeenomistajia äänestämän ehdotusta vastaan, mutta enemmistö (60,7 %) kuitenkin kannatti ehdotusta.
Kyseiset esimerkit konkretisoivat vaikuttamisen merkityksen. Sen sijaan, että suoraan poissuljetaan yhtiö, voidaan yhtiötä yrittää ohjata oikeaan suuntaan ja vaatia muutoksia. Kyseiset yhtiöt ovat kriittisiä ilmastonmuutoksen näkökulmasta, ja niiden on sopeuduttava hyvin erilaiseen toimintaympäristöön tulevaisuudessa. Monessa tapauksessa onkin olennaista poissulkemisen sijaan vaikuttaa yhtiöön ja vaikuttamisen avulla huolehtia oikeudenmukaisen siirtymän toteutumisesta.
Toinen omistajavaikuttamisen keino on suora yhtiövaikuttaminen. Suora yhtiövaikuttaminen on paitsi keino oppia sijoituskohteista enemmän, myös keino ilmaista omia odotuksia yhtiölle ja vaikuttaa yhtiön toimintaan ja toimintatapoihin. Tässä voi esimerkiksi olla kyse siitä, että nostetaan esille ongelmakohtia yrityksen toimintatavoissa ja vaaditaan parannusta niihin. Toisaalta voi myös olla kyse siitä, että kaivataan enemmän tietoa tai ymmärrystä tietyistä aiheista, jotta paremmin ymmärretään yrityksen ESG-riskit ja mahdollisuudet. Kun monet sijoittajat reagoivat ja vaikuttavat samoihin yhtiöihin ja samoihin asioihin, kohdistuu yhtiöön usein kasvava paine edistää vastuullisuusasioita. Usein vaikuttamisessa onkin kyse siitä, että tarpeeksi monet sijoittajat vaikuttavat samaan yhtiöön, jonka seurauksena yhtiöllä ei ole muuta vaihtoehtoa, kun vastata sijoittajien odotuksiin ja toiveisiin. Tehokas vaikuttamiskeino ovatkin sijoittajien erinäiset yhteisvaikuttamiset, joissa monet sijoittajat yhdessä vaikuttavat yhtiöihin, usein jonkun tietyn teeman tiimoilta.
Vaikka olenkin korostanut vaikuttamisen tärkeyttä ja merkitystä, poissulkemisen tärkeyttä ei kuitenkaan tule unohtaa. Tietyillä toimialoilla vaikuttaminen ei ole vaihtoehto. Esimerkiksi tupakka-ala poikkeaa muista toimialoista, koska tupakka on tuotteena sellainen, että turvallista käytön määrää ei ole, eikä vaikuttaminen tupakkayhtiöihin tämän takia ole ratkaisu. Tästä syystä olemmekin päättäneet poissulkea kaikki tupakantuottajat jo useamman vuoden ajan rahastoistamme.
Viime aikoina on myös nähty enenevissä määrin etenkin hiiliyhtiöiden, mutta myös muiden fossiilisia polttoaineita tuottavien yhtiöiden, poissulkemista. Yhtiöt, jotka omistavat hiilivarantoja ja joiden liiketoiminta perustuu vahvasti hiileen tulevat todennäköisesti kohtaamaan omaisuuserien arvonalentumista ja näiden yhtiöiden taseissa tultaneen näkemään merkittäviä alaskirjauksia, kun siirrytään kohti vähähiilistä yhteiskuntaa. Hiiliriskiin perustuva poissulkeminen voidaankin perustella pitkälti taloudellisilla syillä.
Myös aktiivisen omistajan tulisi olla valmis poissulkemaan vaikuttamisen kohteena olevia yhtiöitä, mikäli vaikuttamisella ei saa toivottuja tuloksia aikaan. Poissulkemisen uhka tekee vaikuttamisesta tehokkaampaa.
Voidaan siis todeta, että poissulkeminen ja vaikuttaminen ovat molemmat tärkeitä vastuullisen sijoittamisen strategioita. Joidenkin yhtiöiden kohdalla vaikuttaminen ei välttämättä ole vaihtoehto, kun taas joidenkin yhtiöiden kohdalla vaikuttaminen voi olla huomattavasti poissulkemista tehokkaampi ratkaisu.
Sara Laahanen
Materiaalin laatija:
- FIM Varainhoito Oy (Y-tunnus 0979133-9), päätoimiala: sijoitus- ja vaihtoehtorahastojen hallinnointi sekä omaisuudenhoito ja siihen läheisesti liittyvät palvelut (jäljempänä ”FIM”)
- Osoite: Mikonkatu 9, 00100 Helsinki, www.fim.com
- Yhtiö on merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin ja yhtiöllä on sijoitusrahastolain ja vaihtoehtorahastolain mukainen toimilupa.
- Yhtiön toimintaa valvova viranomainen on Finanssivalvonta (Snellmaninkatu 6, PL 159, 00101 Helsinki, www.finanssivalvonta.fi).
Tässä materiaalissa esitetyt tiedot ovat luonteeltaan informatiivisia, eikä niitä tule pitää kehotuksena yksittäistä rahoitusvälinettä koskevien liiketoimien toteuttamiseen.
FIM ei vastaa toimenpiteistä, jotka on tehty tämän materiaalin perusteella. Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski ja asiakas vastaa siten itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista sekä näiden vaikutuksesta asiakkaan verotukseen. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää.
Rahoitusvälineen mennyt kehitys ei välttämättä ohjaa tulevaa kehitystä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Asiakkaan tulee tarvittaessa kääntyä oman veroasiantuntijansa tai muun liiketoimintaa tai sijoituspalvelua konsultoivan asiantuntijan puoleen. Verotukseen liittyvistä asioista saa myös lisätietoa osoitteesta www.vero.fi.
Tämä materiaali ei ole sijoitustutkimus, vaan FIMin valmistamaa markkinointiaineistoa, eikä tämän materiaalin valmistamiseen siten sovelleta sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevia säännöksiä ja tähän sääntelyyn sisältyviä kaupankäyntirajoituksia. Tämän materiaalin mukaiset tiedot eivät ole myöskään sijoituspalvelulain mukaista sijoitusneuvontaa. Materiaalin valmistamisessa ei ole otettu huomioon vastaanottajan taloudellista tilannetta tai muita henkilökohtaiseen tilanteeseen liittyviä olosuhteita, vaan materiaalin tarkoituksena on antaa yleistä tietoa materiaalin kohteena olevista rahoitusvälineistä / markkinoista / sijoitustoiminnasta ja toimia siten materiaalin kohteena olevien rahoitusvälineiden / markkinoiden / sijoitustoimenpiteiden markkinointimateriaalina.
Sijoituspalvelulain edellyttämät tiedot palveluntarjoajasta, kuluttajansuojalain mukaiset etämyyntiä koskevat tiedot sekä rahoitusvälineisiin liittyviä riskejä koskevat kuvaukset ovat saatavilla osoitteessa www.fim.com. Asiakasta kehotetaan tutustumaan näihin tietoihin ennen sijoituspäätöksen tekemistä.
Tätä materiaalia ei ole oikeutta luovuttaa, kopioida, jäljentää tai muuten siirtää tätä ilman FIMin suostumusta kolmannelle osapuolelle. Tämän materiaalin tekijänoikeus © ja kaikki muut immateriaalioikeudet kuuluvat FIMille, ja kaikki oikeudet on pidätetty kaikissa maissa.
Tätä materiaalia tai sen kopioita ei saa levittää Yhdysvaltoihin eikä yhdysvaltalaisille vastaanottajille vastoin Yhdysvaltain laissa asetettuja rajoituksia. Materiaalin levittäminen Yhdysvalloissa saatetaan katsoa rikkomukseksi näitä lakeja vastaan.
FIMin edustajan kanssa käydyt puhelinkeskustelut voidaan tallentaa ja tallenteita voidaan käyttää apuna riitaisuuksien selvittämisessä.