Siirry suoraan sisältöön

Kohti kestävämpää varallisuudenhoitoa

Luonnon ja sijoitustoiminnan yhtymäkohtia arvioimassa

Luonnon monimuotoisuus ja ekosysteemipalvelut toimivat kaiken taloudellisen toiminnan perustana. Luontokato − eli ihmisen toiminnan aiheuttama luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen − on merkittävä uhka taloudelle ja sijoittajille. Siksi myös rahoituslaitosten on tärkeää tarkastella sijoitustoimintansa luontoon liittyviä riippuvuus- ja vaikutussuhteita ja pyrkiä aktiivisesti pienentämään siihen liittyviä riskejä. 

Jaa:

Kuluneen vuoden aikana olemme S-Pankin varallisuudenhoitoliiketoiminnassa syventäneet ymmärrystämme ja osaamistamme luonnon monimuotoisuudesta sekä sijoitustoimintamme luontovaikutuksista ja -riippuvuuksista. Yhtenä konkreettisena toimenpiteenä olemme toteuttaneet toimialariskikartoituksen hyödyntämällä yritysten luontovaikutusten arviointiin kehitettyä ENCORE-työkalua. Sen avulla olemme arvioineet osake- ja korkorahastojemme altistumista korkean luontoriskin toimialoille.  

Toimialariskikartoituksen avulla on mahdollista tunnistaa sijoitusrahastojen omistusten keskittymistä toimialoille, joihin liittyy luonnon monimuotoisuuden kannalta riskialttiita riippuvuus- ja vaikutussuhteita. Kartoituksessa olemme keskittyneet tarkastelemaan yhtiöiden oman liiketoiminnan suoria luontovaikutuksia ja -riippuvuuksia. Samalla olemme päättäneet painottaa erityisesti korkeita ja erittäin korkeita vaikutuksia ja riippuvuuksia.  

 

Taulukko 1. S-Pankin osake- ja korkosijoitusrahastojen biodiversiteettivaikutukset ja -riippuvuudet. * %-osuus S-Pankin osake- ja korkorahastojen yhteenlasketusta hallinoitavasta varallisuudesta per 30.6.2024, joihin liittyy vähintään yksi erittäin korkea tai korkea olennaisuusluokitus. Laskennassa ei ole huomioitu kulttuuripalveluihin liittyviä ekosysteemipalveluita.

 

S-Pankin osake- ja korkorahastojen sijoituksia tarkasteltaessa toimialariskikartoituksessa korostuvat yhtiöt, joiden ydinliiketoiminta liittyy värimetallien tai kiven, hiekan ja saven louhintaan. Luontovaikutusten osalta korostuvat myös yhtiöt, joiden ydinliiketoiminta liittyy raakaöljyn tuotantoon, energiantuotantoon biomassasta sekä raudan ja teräksen valmistukseen.  Luontoriippuvuuksien näkökulmasta korostuvat lisäksi yhtiöt, joiden ydinliiketoiminta liittyy muiden maa- ja vesirakennushankkeiden sekä teiden ja rautateiden rakentamiseen ja juomien valmistukseen.  

 

Taulukko 2. S-Pankin osake- ja korkosijoitusrahastojen altistuminen toimialariskikartoituksessa tunnistettujen korkeimpien luontovaikutuksien- ja riippuvuuksien toimialoille. * %-osuus S-Pankin osake- ja korkorahastojen yhteenlasketusta hallinoitavasta varallisuudesta per 30.6.2024. Laskennassa ei ole huomioitu kulttuuripalveluihin liittyviä ekosysteemipalveluita.

 

Kartoitus auttaa valitsemaan vaikuttamisen tavat ja kohteet 

Toimialariskikartoitukseen, kuten kaikkiin tällä hetkellä käytössä oleviin luontovaikutus- ja riippuvuus arviointimenetelmiin, liittyy omat puutteensa. ENCORE-työkalun hyödyntämä data perustuu nykyisen teknologian ja teollisuuden normeihin. ENCORE-työkalu ei ota huomioon esimerkiksi toimialojen tulevaa kehitystä eikä yhtiökohtaisia eroja toimialojen sisällä. Keskuspankkien ja valvojien muodostaman NGFS-verkoston mukaan ENCORE:n kaltaisiin menetelmiin ja tapaustutkimuksiin perustuvat staattiset analyysit ovat kuitenkin hyvä lähtökohta tutustua luontoon liittyviin riskeihin, vaikka ne eivät voi korvata kokonaisvaltaista ja tulevaisuuden skenaarioihin pohjautuvaa riskianalyysiä. Toteutetun toimialariskikartoituksen perimmäisenä tarkoituksena onkin tunnistaa sijoitusrahastojen omistuksia, joita olisi syytä analysoida tarkemmin.  

Toimialariskikartoituksen perusteella olemme valinneet vaikuttamisen kohteeksi kymmenen yhtiötä sellaisilta toimialoilta, joihin liittyy luonnon monimuotoisuuden kannalta riskialttiita riippuvuus- ja vaikutussuhteita. Vaikuttamisen tarkoituksena on ymmärtää miten yhtiöt huomioivat biodiversiteetin ja mitä toimenpiteitä yhtiöt tekevät luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Lisäksi haluamme varmistaa, että yhtiöt suhtautuvat aiheeseen riittävällä vakavuudella. 

Vaikuttamisen lisäksi olemme vuoden 2024 loppupuolella tiukentaneet poissulkukriteereitämme. Asetimme uutena poissulkukriteerin arktisen alueen* öljyn- ja kaasuntuotannolle. Emme tee suoria sijoituksia yhtiöihin, joiden liikevaihdosta yli 5 prosenttia tulee arktisen alueen öljyn- tai kaasuntuotannosta*. Arktisen alueen öljyn- ja kaasuntuotanto nähdään luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta katsottuna erityisen riskialttiina, koska ilmastonmuutoksen edistämisen lisäksi niiden tuotannot uhkaavat alueen luonnonvaraisia eläimiä ja yhteisöjä. Arktisen alueen valtava koko, syrjäinen sijainti, äärimmäiset sääolosuhteet ja infrastruktuurin puute tekevät mahdollisten onnettomuuksien sattuessa esimerkiksi öljyntorjunnasta erityisen haastavaa, jonka seurauksena ekosysteemien ennallistaminen on hitaampaa ja peruuttamattomien seurausten syntyminen todennäköisempää. Arktisella porauksella on negatiivisia vaikutuksia monen arktisella alueella elävän lajin elinympäristöön. Monet arktisen alueen lajit ovat jo nyt uhanalaisia ja herkkiä ympäristön muutoksille. Lisäksi arktisen alueen ilmasto lämpenee huomattavasti nopeammin kuin maapallo keskimäärin, joten alue kokee jo nyt suuria ympäristön muutoksia. 

Tiukensimme myös ilmastostrategiamme mukaisesti hiileen perustuvan poissulkukriteerin liikevaihtorajaa 15 prosentista 10 prosenttiin. Tunnistamme, että ilmasto ja luonto kytkeytyvät erottamattomasti toisiinsa. Ilmastonmuutos on yksi keskeisimpiä luontokadon aiheuttajia. Ilmastonmuutos on kasvava uhka luonnon monimuotoisuudelle, ja toisaalta luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen pahentaa ilmastonmuutosta.  

Kiristämällä poissulkukriteereitä pyrimme paitsi pienentämään sijoitussalkkuihimme kohdistuvia ilmasto- ja luontoriskejä, myös tukemaan siirtymää vähähiiliseen ja luonnonmonimuotoisuuden kannalta kestävään yhteiskuntaan. 

 

*Arktisen alueen määritelmä on maantieteellinen ja tähän katsotaan 66.5 leveysasteen pohjoispuolella tapahtuva toiminta. 

*Mahdolliset omistukset myydään pois 31.3.2025.