Siirry suoraan sisältöön

Boolimalja poistumassa

S-Pankki Näkemys on kuukausittainen päivitys maailman sijoitusmarkkinoiden tapahtumista ja tulevaisuuden näkymistä. Näkemyksessä kerrotaan, millä markkinoilla on parhaat tuottonäkymät ja miten eri markkinoita S-Pankin rahastoissa ja salkuissa painotetaan.
Jaa:

Odotustemme mukaisesti syksy on ollut ailahtelevaa aikaa sijoittajalle. Lokakuussa markkinoiden syysapeus kääntyi noususpurtiksi. Talouskasvu on hidastumassa, inflaatio kiihtymässä ja elvytys vähenemässä, mikä pitää sijoitusnäkymät vaisuina. Pidämme riskit maltillisina salkuissamme.


Syksy on siirtänyt maailman talouden ja sijoitusmarkkinat uuteen arvaamattomampaan vaiheeseen, jossa markkinaheilunta lisääntyy ja epävarmuus kasvaa. Tämä on näkynyt viime kuukausina. Huolet painoivat osakkeet syyskuussa laskuun, mutta lokakuussa vahva Q3-tuloskausi käänsi sijoittajat taas ostolaidalle ja osakkeet nousuun. Uutisvirta on vaihtelevaa, jolloin sijoittajien päät kääntyvät helposti aina viimeisimmän tiedonrippeen perässä.

 

Juhlia on pakko hillitä

Ailahtelevia tunnelmia on luvassa jatkossakin. Koronaiskun jälkeen sijoittaja on saanut nauttia puolitoista vuotta jatkuvasta kovasta kasvusta ja myönteisistä yllätyksistä. Murheita on nähty kaukana horisontissa, mutta ne ovat olleet ”sen ajan murheita”, joten sijoittajat ovat tyytyneet nauttimaan elvytyksestä ja markkinahuumasta. Tuotot ovat olleet erinomaisia ja talous on saatu käännettyä ripeään nousuun. Ensihuuman aika on kuitenkin vähitellen päättymässä. Viime aikoina kasvuodotukset ovat kääntyneet laskuun samalla, kun inflaatio-odotukset ovat jatkaneet nousuaan.

Kun kasvu on vahvistunut, on aika kysyä, miksi maksimaalinen elvytys jatkuisi yhä. Viime vuosikymmeninä on opittu, että keskuspankkien ja valtioiden on helppo avata elvytyshanat, mutta vaikea sulkea ne. Keskuspankkien toimet ovat olleet kuin boolia nousujuhlissa. Aina, kun juhlat ovat olleet hyytymässä, pöytään on kannettu lisää juotavaa. Nyt keskuspankit ovat uuden edessä. Ne joutuvat viemään boolin pois, kun kutsumattomana vieraana juhliin on saapunut inflaatio. Talouden ylikuumenemis- eli inflaatioriskit ovat kasvussa ja niitä hillitäkseen keskuspankkien täytyy rauhoittaa juhlia.

Pysyvää vai ei?

Avainsana näkymille on nyt inflaation pysyvyys. Jos inflaatio on puhtaasti suhdanneilmiö eli johtuu talouden ripeästä koronapompusta, se jää nopeasti taakse, kun kysyntä jälleen tasaantuu ja tarjonta alkaa pyöriä täydellä teholla. Tällöin inflaatio on keskuspankkien toiveiden mukaisesti väliaikaista. Inflaatiota on kuitenkin alkanut näkyä yhä useammassa paikassa ja osa siitä on vähintäänkin pitkittymässä. Sijoittajat ovatkin alkaneet varautua siihen, että inflaatio ei hellitä hetkessä vaan on pidempiaikainen ongelma. Siten eivät ainoastaan lähiaikojen vaan myös pitkän tähtäimen inflaatio-odotukset ovat kohonneet reippaasti. Tämä on varoittanut keskuspankkeja siitä, että linjanmuutosta tarvitaan.


Kireämpi rahapolitiikka osuu myös osakkeisiin

Tänä vuonna jo kymmenet keskuspankit kehittyvissä maissa tai pienemmissä talouksissa ovat joutuneet kääntämään suuntansa ja siirtyneet rahapolitiikan kevennyksestä kiristykseen. Nyt sama edessä on myös isommissa talouksissa. Yhdysvalloissa keskuspankki Fed on juuri ilmoittamassa, että se alkaa vähentää lainaostojaan. Se on ensimmäinen askel kiristyksen tiellä. Kiristystoimien odotetaan etenevän ripeästi. Markkinoilla odotetaan, että ensi vuonna Yhdysvalloissa siirrytään jo korkojen noston tielle, kun lainaostot on ensin ajettu alas. Euroalueellakin sama keskustelu on käynnistynyt, vaikkakin hitaammin.

Keskuspankkien kiristystoimet vaikuttavat laajasti sekä talouteen että markkinoihin. Tiukempi rahapolitiikka johtaa korkeampiin korkoihin, mikä hyydyttää lainanottoa ja sitä kautta syö velkavetoista talouskasvua. Toisaalta korkeammat korot vähentävät osakkeiden houkuttelevuutta muun muassa painamalla tulevien voittojen nykyarvoja. Yleensä historiassa koronnostojen alku on ollut hyvää aikaa myös osakemarkkinoille, sillä nostot ovat kertoneet talouden vahvuudesta. Talouden hyvät näkymät ovat siten tukeneet osakkeita, vaikka korot ovatkin kohonneet. Tällä kertaa kuitenkin nostot ovat lisääntyvissä määrin pakotettuja inflaation hillitsemiseksi. Samaan aikaan talouskasvu on jo hidastumassa, joten kireämpi politiikka on markkinoille ongelmallista.

Yritykset pärjänneet hyvin kustannuspaineiden keskellä

Jos inflaatiosta pitää olla huolissaan, yritysten tulospuolelta on saatu hyviä uutisia. Vuoden kolmannen neljänneksen tuloskausi on ylittänyt tavalliseen tapaan analyytikkojen odotukset. Tuloskasvu on ollut edelleen vahvaa. Toisin kuin edellisillä kausilla osakkeet eivät tällä kertaa kivunneet ylös ennen tuloskautta, joten nyt hyvät tulokset ovat riittäneet nostamaan kursseja.

Myönteistä tuloskatsauksissa ovat olleet myös yhtiöiden kommentit kustannusten siirtämisestä eteenpäin hintoihin, minkä onnistumista sijoittajat epäilivät etukäteen. Monet yritykset ovat sanoneet, että ne ovat korottamassa tuotteidensa ja palveluidensa myyntihintoja. Siten yritysten marginaalit pysyvät kunnossa. Inflaationäkymille ja keskuspankeille uutinen ei ole hyvä, mutta yritysten tulosnäkymiä uutinen kirkastaa.

Tunnelmat jatkavat ailahteluaan

Osakkeet ovat kirineet heikon syksyn alun jälkeen voimakkaasti tuloskauden alettua. Samalla sijoittajien odotukset ovat jälleen kohonneet. Odotamme talouden uutisvirran pysyvän vaisuna tulevina kuukausina, mikä haastaa sijoittajien toiveikkaita tunnelmia. Pidämme osakkeet pienessä alipainossa salkuissamme, sillä uskomme ailahtelevaisten tunnelmien jatkuvan markkinoilla.

Lisätuottoja sijoituksillemme haemme kehittyviltä osakemarkkinoilta, jotka ovat jääneet teollisuusmaista jälkeen tänä vuonna Kiinan talouden hakiessa uusia suuntia. Paljon Kiina-epävarmuutta on jo hinnoissa, ja maan tavoite on pitää talouskehitys vakaana. Odotamme kehittyvien maiden osakkeiden pärjäävän jatkossa, joten pidämme ne ylipainossa salkuissamme. Alipainossa pysyvät korkealle arvostetut osakkeet USA:ssa, jossa inflaatioriskit ovat nousseet.

Vastuuvarauma

Tässä materiaalissa esitetyt tiedot ovat luonteeltaan informatiivisia, eikä niitä tule pitää kehotuksena yksittäistä rahoitusvälinettä koskevien liiketoimien toteuttamiseen. Tämä materiaali ei ole sijoituspalvelulain mukainen sijoitustutkimus, vaan Materiaalin laatijan valmistamaa markkinointiaineistoa, eikä tämän materiaalin valmistamiseen siten sovelleta sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevia säännöksiä ja tähän sääntelyyn sisältyviä kaupankäyntirajoituksia. Tämän materiaalin mukaiset tiedot eivät ole myöskään sijoituspalvelulain mukaista sijoitusneuvontaa. Materiaalin laatija ei vastaa toimenpiteistä, jotka on tehty tämän materiaalin perusteella.

Sijoituspalvelulain edellyttämät tiedot palveluntarjoajasta, kuluttajansuojalain mukaiset etämyyntiä koskevat tiedot sekä rahoitusvälineisiin liittyviä riskejä koskevat kuvaukset ovat saatavilla osoitteessa www.s-pankki.fi. 

Tätä katsausta tai sen kopioita ei saa levittää Yhdysvaltoihin tai muihin vastaavanlaisten rajoitusten alaisiin maihin. Raportin levittäminen Yhdysvalloissa tai muissa vastaavanlaisten rajoitusten alaisissa maissa tai levittäminen näiden maiden kansalaisille saatetaan katsoa rikkomukseksi näissä maissa voimassa olevia lakeja vastaan.